Nuorempana, kun soitin enemmän, pianon ääni alkoi jossain vaiheessa rasittaa korvia. Ujutin olohuoneen sohvan päältä löytämäni paksun huovan pianon ja seinän väliin, ja osittain pianon päälle. Seuraavana päivänä jaksoi soittaa hieman enemmän. Pianomme oli kuitenkin ”vain” pieni Fazer-piano, matala perusmalli – jopa siitä lähti paljon ääntä.

Joskus tuntuu siltä, että pianosta tulee liian paljon ääntä. Liian kova ääni alkaa pidemmän päälle väsyttää: meteli väsyttää. Ääni saattaa myös sattua korviin ja pidemmän päälle altistaa myös kuulovaurioille. Pianosta tulevaan äänen määrään ja kovuuteen vaikuttavat yleensä useammat eri tekijät.

Soittimen koko vaikuttaa äänen määrään. Jos yhtään tuntuu siltä, että korvat ovat herkät, älä valitse kotiisi kaikista suurinta pianomallia. Korkeassa pianossa on luonnollisesti pitkät kielet ja suuri äänipohja, sekä usein myös suuri äänen määrä.

Olohuone jossa piano ja sohvakalustoa

Jos soitinta valittaessa ajatellaan pianon kosketusta, se ei ole paras kaikista pienimmissä ”perusmalleissa”. Mutta ei tarvitse valita kaikkein suurintakaan pianomallia. Perusmalleista hieman korkeammissa, 110–120 cm korkeissa kosketus on jo parempi. Koneistolla on korkeuden puolesta jo hyvin tilaa pianon sisällä ja koneiston osat ovat kokonsa puolesta jo paljon paremmin toimivia.

Pianon koneiston vasaroiden laatu ja kovuus vaihtelevat paljon. Suosittelen siis kokeilemaan pianoa ennen ostopäätöstä ja miettimään, miltä vasarat kuulostavat. Haasteita tuo tietenkin paljon se, että pianoliikkeessä tilaa on yleensä huomattavan paljon enemmän pianon ympärillä, kuin kotona. Pianon ääni ei vaikuta silloin niin voimakkaalta, eikä kovalta, kun ääni pääsee pianosta pitkälle taakse. Kotona pianon takana on lähes poikkeuksetta seinä, joka heijastaa äänen tehokkaasti takaisin.

Myös huoneessa olevat materiaalit vaikuttavat. On eri asia, onko seinät betonista, kipsilevystä vai puusta. Kovempi seinä heijastaa äänen paremmin takaisin. Paljaat betoniseinät yleensä kaikuvat hienosti ja meteli on melkoinen. Paksu matto lattialla, kirjahylly, taulut ja verhot ikkunoissa vaimentavat kaikki omalta osaltaan ääntä, kaikki jolla tasainen seinän pinnan muoto ”rikotaan”.

Pianon ja seinän väliin voi laittaa lähes mitä vaan, mikä vaimentaa äänen voimakkuutta. Voit hyvin käyttää tässä kohtaa mitä kotoasi sattuu löytymään. Ääni tulee tehokkaasti ulos pianon takaa suoraan kaikupohjasta, ja sitä voi vaimentaa pehmeällä vastaanotolla.

Pianon vasaroita voidaan myös intonoida eli pehmentää. Tällöin käytetään työkalua, jonka 1–3 neulalla painetaan vasaraan – suoraan sanottuna – reikiä, mutta tarkkaan määriteltyihin kohtiin. Intonoinnin perustarkoitus on kuitenkin tasoittaa ääntä suhteessa viereisiin ääniin. Ääntä voidaan tietysti pehmentää pianosta intonoimalla kauttaaltaan, mutta se vaatii yleensä suuren määrän työtä. Vasaroilla on myös intonoinnin jälkeen yleensä taipumus kovettua hieman takaisin, jolloin intonointia joudutaan tekemään jonkin ajan kuluessa uudelleen.

Flyygelin vasaran intonointi

Intonointi on merkittävästi helpompaa flyygeleissä kuin pianoissa. Pianon koneistossa sammuttajat ovat fyysisesti intonoinnin tiellä. Sammuttajat vaimentavat siis äänen, kun kosketin on vapautettu ja ovat siten kiinteä osa pianon koneistoa. Flyygelissä sammuttajat ovat erillisessä sammuttajakoneistossa ja ne jäävät flyygelin sisään, kun koneisto vedetään ulos.

Äänen määrään voi vaikuttaa myös korvatulpilla. Apteekista saa hieman laadukkaampia hifi-tulppia, kuin perinteiset vaahtomuovitulpat, joiden vaimennus on epämääräisempi. Itselläni on pianonviritystä varten korvatulpat, jotka on valettu oman korvani muodon mukaan. Näiden tulppien äänen suodatin suodattaa ääntä laadukkaasti saman verran kaikilta eri taajuuksilta ja muutamasta vaihtoehdosta voi valita suodatuksen määrän. Suodatin leikkaa siis terävimmän metelin pois ja kuulet silti äänen sävyt ja nyanssit hyvin. Laadukkaat tulpat tietenkin maksavat muutaman satasen, mutta jos kyseessä on oma kuulosi ja olet innokas soittaja, kannattaa tätä vaihtoehtoa todella miettiä.

Äänen voimakkuuteen voi vaikuttaa siis pianoa ympäröivillä asioilla tai intonoinnilla, mutta tärkeintä on valita jo ostovaiheessa itselle sopivan kuuloinen piano. Autan mielelläni pianon oston konsultoinnissa ja akustiikka-asioissa kotona! Suosittelen myös perehtymään hieman huoneen akustiikkaan etukäteen ja vertaamaan tilaa pianokaupassa siihen, mikä pianoa ympäröi kotona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.