Pianonvirittäjänä osaan yleisesti ottaen tehdä pianoille ja flyygeleille viritykset ja kaikki tarvittavat huoltotoimenpiteet. Erilaisia pienempiä korjauksia tarvitsee tehdä lähes päivittäin, mutta päätyö on kuitenkin pianonviritys.


Pianonvirittäjän työ on liikkuvaa

Pianoja tulee viritettyä yhden päivän aikana yleensä kahdesta neljään. Kerään samalle päivälle virityksiä samalle alueelle, koska toimialueeni laidalta laidalle (Itä-Helsingistä Raaseporiin) kertyy kilometrejä. Pääsääntöisesti teen pianonvirityksiä Helsingissä ja Espoossa, satunnaisia päiviä Vihdissä ja Lohjalla.

Pianonviritykseen tarvittavat työkalut liikkuvat kätevästi työkalulaukussa. Itse pianon virittämiseen ei työkaluja tarvita kuin muutama. Mutta jos koneiston osia tarvitsee korjata tai koneistoa säätää, on joka säätövaiheeseen ja osan korjaukseen omat työkalunsa, ja ne kulkevat kätevästi laukussa mukana.

Pianonviritys tehdään kuuntelemalla kahta säveltä yhtä aikaa

Virityksessä kuunnellaan yhtä aikaa kahdesta eri sävelestä kuuluvaa huojuntaa. Lähtösävel, jolla määritetään viritystaso, otetaan ääniraudasta, jolla viritetään yksiviivainen A. Tämän jälkeen kaikkia muita säveliä verrataan siis tähän lähtösäveleen.

Pianonvirityksen ”sydän” on virityksen jako. Jakoon tehdään kaikki äänet yhden oktaavin matkalta F-sävelestä (pieni) F-säveleen (yksiviivainen). Oktaavin alueella äänet viritetään siis oikealle etäisyydelle toisistaan niin, että sävelet mahtuvat oktaavin sisään ja tärkeimmät intervallit saadaan soimaan keskenään kauniisti, tasavireisen
viritysjärjestelmän mukaan.

Kun oktaavi on vireessä, kopioidaan virettä jakoalueelta sekä diskanttiin, että bassoon. Edetessä keskeltä pianoa laitojen suuntaan, oktaavit kuitenkin laajenevat, jotta piano kuulostaa olevan vireessä. Jos pianonviritys tehtäisiin teoreettisesti puhtaaksi, kuulostaisi diskantti olevan alavireessä ja basso ylävireessä.

Korva kuulee vireen

Kuinka sitten intervallit sitten saadaan kuulostamaan hyvältä ja kuinka paljon oktaaveja tulee laajentaa, kuulee pianonvirittäjä ne korvalla. Lisäksi erityisiä haasteita pianonviritykseen, tulee keskialueen ja basson risteyskohdassa, jossa kielet ovatkin eri suuntiin ristissä ja pelkät teräskielilangat vaihtuvat punottuihin bassokieliin.

Jokainen pianomalli on hieman erilainen, riippuen siitä, mihin pianon suunnitellut insinööri on päätynyt. Kielitys on siis jokaisessa pianomallissa hieman erilainen. Tästä johtuen, kuulee korva parhaiten sen, miten jokainen piano saadaan parhaaseen mahdolliseen vireeseen.

Viritykseen kuluva aika riippuu pianosta ja kokemuksesta

Pianon virittämiseen menee aikaa yleensä noin tunnista kahteen tuntiin. Valmiiksi paremmassa vireessä oleva piano on tietysti hieman nopeampi virittää. Vuosikausia virittämättä ollut piano tarvitsee usein virittää kahteen kertaan, koska viritystaso laskee ajan kuluessa. Samalla joutuu yleensä tekemään pieniä korjauksia tai säätöjä.

Vertailtaessa pianon viritykseen kuluvaa aikaa eri virittäjien välillä, saattaa aika vaihdella huomattavastikin. Päätoimisesti toimivalla pianonvirittäjällä, joka virittää vuodessa satoja pianoja, aikaa kuluu varmasti vähemmän, koska viritykseen on kehittynyt hyvä rutiini. Vasta valmistunut pianonvirittäjä saa varmasti pianon vireeseen, jos taitoa on riittävästi, mutta aikaa saattaa kulua paljon enemmän. Useamman vuoden kokemus auttaa kuitenkin löytämään pianon vireen ja mahdolliset koneiston viat helpommin.

Varaa viritys ajoissa

Päätoimisesti toimiva pianonvirittäjä tekee siis muutaman virityksen

päivässä ja useita viikossa. Kalenterissa on yleensä varauksia pitkäksi aikaa ja tästä syystä pianonviritys on hyvä varata hyvissä ajoin, yleensä kahdesta neljään viikkoa etukäteen. Jotkut varaavat seuraavan virityksen jopa seuraavalle vuodelle valmiiksi.

Varaa siis aika oman pianosi viritykselle heti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.